Kahdeksan totuutta, jotka ovat niin yksinkertaisia, että melkein
hävettää. Useimmat paikkansapitävät asiat ovat vain niin yksinkertaisia,
että ne saattavat vaikuttaa melkein epäuskottavilta. Seuraavassa
esitämme kahdeksan simppeliä väittämää paremmasta
mainostoimistosuhteesta. Mielestämme ne pitävät prikulleen paikkansa.
1) AJATUKSET. Tee yhteistyötä niiden kanssa, jotka osaavat ajatella -
siis kuunnella, eritellä, yhdistellä. Unohda sujuvat kahvinkaatajat ja
kohteliaat keskustelu-upseerit. Jätä palaveripullat ja toimistokulissit
muiden iloksi. Tee yhteistyötä ennakkoluulottomien linjanvetäjien ja
pelkäämättömien ehdotuksien tekijöiden kanssa, joilla on jalat maassa.
Hae mainontaasi terävöittämään keskustelukumppani, joka osaa analyysin
ja ideoinnin.
2) NÖYRYYS. Vaadi mainostoimistolta perehtymistä toimialaasi ja
tuotteisiisi. Edellytä viestintäsi suunnittelijoilta valmiutta asioihin
syventymiseen sekä niiden opiskeluun. Sinulta on vienyt vuosia oppia
olennaisin alastasi ja organisaatiostasi. Jätä besserwisser -asenteella
toimivat mainonnan suunnittelijat, jotka kuvittelevat osaavansa
bisneksesi Sinua tai kollegoitasi paremmin. Hyvä viestinnän suunnittelu
vaatii älykästä nöyryyttä.
3) RAHA. Pyydä etukäteen pitävä ja sitova kustannusarvio. Vaadi
laskutusta, joka vastaa kustannusarviota. Toki kuvitteellisen
kampanjakokonaisuuden pennintarkka hinta-arvio on kokeneellekin
mainostoimille vaikeata. Silti on täysin mahdollista arvioida
riittävästi konkretisoidun mainonnallisen projektin kustannuskehykset
etukäteen. Asiat on voitava ennakoida. Kukaan ei pidä ikävistä
yllätyksistä.
4) KULTTUURI. Tilaa suunnittelusi toimistolta, josta löytyy kielitaitoa,
kulttuuria ja kansainvälisyyttä. Ei ole pahaksi tehdä yhteistyötä
mainostoimiston kanssa, jonka perspektiivi ei pysähdy kotimaan rajoille.
Olipa tekemisen kohteena kotimainen kampanja tai rajat ylittävä
vientiponnistus, hyvä kielitaito, kokemus eri kulttuureista ja näkemys
kansainvälisen mainonnan tekemisestä ovat EU-Suomessa kohtuullisia
vaatimuksia.
5) SITOUTUMINEN. Hae kannustavaa ja innostavaa henkilökemiaa oman
omistautumisesi rinnalle. Onnistuneet kampanjat perustuvat aina
vääntävään henkilökemiaan ja sopivaan hienotunteisuuteen. Panosta uutta
luovan, uudistuvan ja tuloksellisen yhteistyösuhteen eteen. Mitä enemmän
annat ymmärtämystä, luovaa tilaa, henkilökohtaista sitoutumista, sitä
terävämpiä ja myyvempiä ratkaisuja saat eteesi ahertavalta työryhmältä.
6) SELKÄRANKA. Älä hae nöyristelijöitä tai yes-miehiä. Kunnioita
suoruutta, rehellisyyttä ja avoimuutta.Valitse itsellesi ja
yrityksellesi ajatuksen kirkastaja ja kysymyksien esittäjä.
Mielipiteidensä takana seisova markkinointiviestinnän osaaja on
konsulttina kullanarvoinen. Hyvässä mainostoimistosuhteessa on
jäntevyyttä, napakkuutta ja reilutta.
7) USKO. Kun ostaa jotakin, kannattaa myös uskoa siihen. Jos ostat
markkinointiviestintää, kannattaa antaa sille oma arvonsa. Ei ole syytä
vähätellä mainonnan merkitystä tavoitteiden saavuttamisessa varsinkin,
jos yrityksesi toimialalla tiedonvälitys ja markkinointi ovat
menestyksellisen toiminnan elinehtoja. Panostus mainontaan ei ole
välttämätön paha, vaan järkiperäinen investointi. Siltä voi odottaa
tuottoa, kuten miltä tahansa panostukselta. Ken uskoo yritykseensä ja
tuotteisiinsa, uskoo myös hyvään mainontaan.
8) AIKA. Varmistaudu, että projektisi valmistuu tarkalleen luvattuna
ajankohtana. Sovituissa aikatauluissa on pysyttävä. Täsmällisyys ja
luotettavuus ovat päivänselviä ominaisuuksia jokaiselle vakavasti
otettavalle mainostoimistolle. Sellaiselle kuten Smart Communication.
Ota yhteys, keskustellaan lisää.