Vaellan Saunaseuraan myöhään lauantai-iltana, vierasluku jo kolmannella sadalla, vain muutama äijä jäljellä. Istun ihanan helmikuisen hetken savusaunassa aivan yksin. Tai paremminkin: yksin, mutta en ilman seuraa. Ajatus viipyy ajan armottomuudessa, elämän kulussa, luopumisen välttämättömyydestä. Ja eräässä, joka voisi istua minua vastapäätä.

Kirjailija Jörn Donner oli oikeasti saunan ja saunomisen ystävä. Olen ollut jonkun kerran Vaskiniemen löylyissä ikoni J:n seurassa. Nämä olivat aina elämyksiä, sillä – Olavi Paavolaisen rinnalla – tuskin olen ihaillut toista suomalaista kirjailijaa yhtä paljon kuin 1933-2020 keskuudessamme elänyttä saunan ystävää ja seuran jäsentä vuodesta 1968.

Saunalla on ollut tärkeä roolinsa Donnerin tuotannossa. Jo 1968 ilmestyneessä Maailmankirjassa, maapallon kiertävä reportteri istuu ajatuksissaan kaukaisessa hotellisaunassa. Huomaan itsekin kaukomailla ajattelevani ennen muuta reissu-Donneria, kun heitän löylyt Tokiossa, Chicagossa, Goalla tai Dubaissa. Myös Matka vieraaseen maahan (Sverigeboken, 1973) sisältää tulkintoja saunakokemuksen kautta. J:n kahdessa viimeisessä kirjassa on niissäkin kylpykohtauksia: eduskunnan saunasta tai golfia pelaavan luokan hiljaisesta kuuntelemisesta (Vaskiniemessä kai) aina presidentti Ahtisaaren rauhanpalkintoa juhlistavaan saunotteluun – tai oman rantasaunan hiljaiseen lämmittämiseen verkkojen laskun jälkeen. Näistä poiminnoista tulisi pitkä lista.

Myös J:n kaunokirjallisessa tuotannossa on saunakohtauksia; romaanissa Erään rakkauden historia (1994) päähenkilö kylpee Saunaseuraa muistuttavassa paikassa. Uskalletuin saunaan sijoitettu fantasia lienee Presidentti-romaanin (1996) kermavaahto- ja vadelmahillokohtaus saunan terassilla maan isän P:n ja hänen rakastettunsa välillä. Se muistuttaa kirjailija-ohjaajan seksuaalisuuden korostamista omassa 1960-luvun elokuvatuotannossaan; useinhan auteur siirtyi kameran toiselle puolelle miesnäyttelijäksi.

Kerrottiin ohjaaja Mikko Niskasen kieltäytyneen katsomasta kollegansa peukaloimaa ohjaustaan ’Asfalttilampaat’ (1968), johon filmin tuottaja J halusi lisää sensaatiota itse näyttelemänsä gynekologi-hahmon muodossa. J lienee myös ainoa suomalainen ohjaaja, joka on filmillä esitellyt tanakkaa mieskuntoaan sivuprofiilissa kameralle (Naisenkuvia 1970). Nämä olivat monen mielestä nuoruusajan provokaatioita kulturellissa profiilissa.

Mitä eurooppalainen älykkö tekee savusaunassa?
Oma ensimmäinen saunamuistoni maamme harvoihin intellektuelleihin kuuluvasta hahmosta saunakaverina siintää peräti 32 vuoden takaa. Vuonna 1988 Neuvostoliiton hajoamiseen oli kolme vuotta ja EU-Suomen syntymiseen kuusi. Ajan henki oli aivan toinen. Vapautuminen suomalaisessa ilmapiirissä tuntui yhtä virkistävältä shokilta kuin Vaskiniemen talvisessa avannossa käynti.

Tuolloin korostuneesti kielipuolueena tunnettu poliittinen liike halusi profiloitua vapaamielisenä ’kansanpuolueena’ suomeksi ja haki apua mainostoimistosta. Eräs nuori kaksikielinen copywriter, joka oli ideoinut mielikuvallisen ilmoitussarjan perustuen suorasanaiseen intellektuelliin (Donner), voimakastahtoiseen ’patruunaan’ (Buntta Wahlroos) sekä tyylikkääseen ympäristönaiseen (Eva Biaudet), ehdotti J:lle kylpemistä molemmille tutussa savusaunassa. Useammalla kierroksella ja vilvoittelutauolla keskusteltiin pitkään Suomesta, Euroopasta ja kirjallisista intresseistä Paavolaisesta Diktoniukseen. Ikoni oli avoin, vapautunut, helposti lähestyttävä.

Samalla syntyi pieni teksti, joka oli ehkä aikaansa edellä. J ei halunnut muuttaa siitä pilkkuakaan. Tarvittiin myös henkilökuva. Useimmat meistä ovat jossakin määrin räjähtäneen näköisiä saunoessaan, mutta jopa kovissa löylyissä J:llä oli veistokselliset kasvot, jotka Vaskiniemen vilvoitteluterassin edessä Markku Lähdesmäki ikuisti filmille.

RKP:n mielikuvallinen vaalimainos 1988. Klikkaa suuremmaksi, jolloin leipäteksti on luettavissa.

En koskaan ehtinyt saunadialogiin J:n vähemmän tunnetussa mansikkapaikassa, Bromarvin merenrantasaunassa Niitlahdella. Paikalla olen toki käynyt: saunan terassilta ja laiturilta avautuu laaja näkymä lahden yli länteen. Pohjoisen suunnassa siintää Framnäs, suvun paikka, jossa Donner vietti lapsuutensa kesät. Saunakamarissa on elokuvajulisteita, kuten itse päärakennuksessakin. J tajusi käyttää monen elokuvajulisteensa suunnittelijana graafikko-professori Erkki Ruuhista.

Saunovan renessanssi-ihmisen kahdet kasvot
Vuosikymmeniä jatkuneen Kekkoslovakian ajan henkistä krapulaa on nuoremmalle sukupolvelle vaikea selittää. Radikaali-Donner oli virkistävä poikkeus ajan ilmapiirissä uskaltautuen sanomaan paljon sellaista, josta moni piti suunsa supussa. Hän ihaili vanhaa eurooppalaista kulttuuriperinnettä ja manner-Euroopan saksankielistä sivistystä. Kouluaikoina ruotsinkielisessä Norsenissa J oli tietysti latinan lukija. Hän tapasi vääntää Descartes’n lausahduksen muotoon ’Kirjoitan, siis olen olemassa.’

Donneria on sanottu maamme viimeiseksi renenssanssihahmoksi. Siitä, että hän oli aito eurooppalainen monipuolisesti sivistynyt älykkö ei ole epäilystäkään. J:n pitkäaikaisin aviopuoliso ja leski Bitte Westerlund on kuvannut tuotteliasta miestään ’vuoreksi’. Silti viimeistään savusaunassa jopa 1086-sivuisen Mammutin (2013) kirjoittaja kyyristyi oikeisiin, inhimillisiin mittoihinsa. Seuran löylyissä kun on tapana joskus kumartaa.

Sivistyneen, älykkään yksilön kanssa jaettu saunarituaali on joka kerta kuin pieni matka, paljon paljastavampi kuin vaikkapa golf-kierros. Jokunen aihe jäi vuosien mittaan ujouttani käsittelemättä; monta kertaa mielessäni oli kysyä maailmanmatkaajan esikuvasta, Olavi Paavolaisesta, jonka 50-vuotisjuhliin Kämpiin J oli eksynyt vasta 20-vuotiaana (Uusi maammekirja, 1967).

Usein en halunnut häiritä meditoivaa saunaveljeä edes saman löylyhuoneen lauteilla. Jätin rauhaan. Mutta kaikissa kohtaamisissa oli helppo havaita J:n kaksi hyvin erilaista roolia, julkinen (arrogantimpi, provosoivampi, haastavampi) ja yksityinen (nöyrempi, hillitympi, herkempi).

Kuluneimmasta Donner-mielikuvasta poikkeavan asenteen voi jokainen nähdä neljän minuutin jäähyväishaastattelussa (YLE Areena) joulukuulta 2019. Tämän viimeisen viestin alussa J katsoo ensin leikkisästi hymyillen kameraan ja pyörittää etusormeaan kuvaajalle tyyliin ’joko pyörii?’.

Sitten saunaveli-Donner kertoo – arvokkaasti ja stooalaisen rauhallisesti – missä hän nyt on: elämänsä lopun alussa – at the beginning of the end.

Martti Korpijaakko