Just life! Nothing serious. Says a Senior Copywriter.

Self-portrait3

Olen luonteeltani vaatimaton intellektuelli, jolla on omasta mielestään paljon sanottavaa. Siksi tämä blogi. Se tulee koko ajan täydentymään sekä ammattiini että muihin mielenkiintoni kohteisiin liittyvistä aiheista. Teemasta ja kohderyhmistä riippuen tulen kirjoittamaan sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.

Olen toiminut mainonnansuunnittelun ammattilaisena syksyllä 2015 tasan 30 vuotta. Suuri osa tästä ajasta on ollut brändimielikuvan rakentamista sekä interkulturaalisen markkinointiviestinnän suunnittelua mitä erilaisimpia toimialueita edustaville yrityksille, niiden joukossa myös venealan vientimainonta ja brändin rakentaminen (mm. kokkolalaisen Sargo-nimen kehittäminen maailmanlaajuiseen käyttöön). Mainostoimistomaailmassa tehdyn b-to-b sekä vientimainontaan erikoistuneen uran (1985-93) jälkeen olen ollut itsenäinen konsultti ja viestintäalan verkostoyrittäjä vuodesta 1993 Smart Communication Oy:ssä.

Koulutukseltani olen valtiotieteen maisteri, jonka pääaineena oli kansainvälinen politiikka. Olen copywriter, joka kirjoittaa suoraan kolmella kielellä (FIN, SWE & ENG). Olen kirjoittanut toimivaa tekstiä niin ilmavoimien suihkuhävittäjistä kuin suomalaisesta tuulivoimaosaamisesta, niin metallien prosessiteknologiasta kuin suomalaisen erikoispaperin globaalista brändistä. Vuosien mittaan olen ollut projektiyhteistyössä suomalaisten, ruotsalaisten ja englantilaisten mainostoimistojen kanssa. Lisäksi olen valokuvannut 40 vuoden ajan vakavana harrastajana, viimeiset kymmenen vuotta osittain ammattimaisesti ja itsenäisiä näyttelyjä pitäneenä valokuvataiteilijana. Kaikki tämän blogin valokuvat edustavat omaa visuaalista näkemystäni.

Henkis-fyysiseltä suuntautumiseltani olen buddhalainen joogi, jonka mielestä yksilön olemassaolo on illuusio. Nämäkin Senior Copywriterin sanat ovat peräisin vain tästä elämästä…eikä yhtä elämää saa ottaa liian vakavasti.